Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Jätelautakunta
Pöytäkirja 15.03.2023/Pykälä 15


 

Jätehuoltomääräysten 8 ja 16 §:n mukaisista kimppa-astioihin liittyvistä etäisyysrajoista poikkeamisen delegoiminen jätehuoltopäällikölle ja -suunnittelijalle

 

117/00.01.01/2023

 

JÄTELTK 15.03.2023 § 15  

  

Valmistelija Jätehuoltopäällikkö Salla Alapirtti, p. 040 1724 081, salla.alapirtti@forssa.fi

 

Kiinteistöt voivat käyttää yhteisiä jäteastioita sekalaisen yhdyskuntajätteen sekä bio- ja pakkausjätteiden keräämiseen jätehuoltomääräysten 8 §:n mukaisesti. Lisäksi jätehuoltomääräysten 16 § mahdollistaa yhteisen kompostorin käytön.  Taajamassa kiinteistöjen etäisyyden kimppa-astiasta saavat olla tietä pitkin mitattuna 1 km ja haja-asutusalueella 5 km. Haja-asutusalueella kimppa-astian tulee lisäksi sijaita yhteisen tien tai muun luonnollisen kulkureitin varrella. Taloyhtiöiden tulee olla rajanaapureita, mikäli ne käyttävät yhteisiä jäteastioita. Jos kiinteistöt käyttävät kimppa-astiaa biojätteen keräämiseen ja ne sijaitsevat Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n jätteenkuljetusalueella, jolla biojätteen erilliskeräys tai kompostointi on pakollista, saa kiinteistöjen etäisyys yhteisestä jäteastiasta olla korkeintaan 200 m tietä pitkin mitattuna. Samat etäisyysrajat koskevat kompostointia.

 

Jätehuoltomääräysten 23 §:n mukaisesti jäteastian tyhjennysväliä on mahdollista pidentää viranhaltijapäätöksellä korkeintaan 12 viikkoon mikäli biojätteet erilliskerätään, kompostoidaan tai käsitellään fermentoimalla esimerkiksi Bokashissa ja jälkikäsittelemällä. Tyhjennysvälihakemuksissa on tullut esiin tilanteita, joissa jäteastian tyhjennysvälille haetaan pidennystä kompostoinnin perusteella, mutta kompostori sijaitsee annettuja kilometrirajoja kauempana kiinteistöstä. Osassa tapauksista kompostorin sijainnille on hyvin perusteltu syy. Tällaisia tapauksia varten ja hakemusten käsittelyn nopeuttamiseksi olisi perusteltua delegoida jätehuoltopäällikölle ja jätehuoltosuunnittelijalle mahdollisuus poiketa viranhaltijapäätöksellä jätehuoltomääräyksissä annetuista etäisyysrajoista. Jätelautakunnan johtosäännön 5. kohdan mukaisesti lautakunta voi siirtää alaiselleen viranhaltijalle oikeuden tehdä päätöksiä lautakunnan toimivaltaan kuuluvissa asioissa.

 

Esittelijä Jätehuoltopäällikkö Salla Alapirtti

 

Päätösehdotus Jätelautakunta oikeuttaa jätehuoltopäällikön ja -suunnittelijan päättämään jätehuoltomääräysten 8 ja 16 §:n mukaisista kimppa-asioihin liittyvistä etäisyysrajoista poikkeamisesta.

 

Päätös Jätelautakunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.