Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteislyseon johtokunta
Pöytäkirja 14.03.2023/Pykälä 3


 

Finest Future -tilanne

 

 

 

FYLJK 14.03.2023 § 3  

  

Valmistelija rehtori Simo Veistola, p. 050-564 0057, simo.veistola@forssa.fi

 

 Johtokunta on päättänyt, että rehtori on voinut käyttää ulkomaalaisten opiskelijoiden osalta ns. harkinnanvaraista valintaa (15 § 04.10.2022) ja että rehtori voi ottaa lukioon harkinnanvaraisen valinnan kautta enimmillään 9 opiskelijaa ko. hankkeen kautta (20 § 13.12.2022).

 

 Lukiossa aloitti syksyllä 2022 opinnot seitsemän hankkeen kautta tullutta opiskelijaa. Lisäksi lukioon siirtyi toisesta lukiosta keväällä 2023 yksi opiskelija.

 

 Uusia hakemuksia saapuu Opintopolkuun maaliskuun 2023 aikana.

 

 Rehtori esittelee kokouksessa ko. opiskelijoiden opintojen yleistä etenemistä.

 

Esittelijä Lukion rehtori

 

Päätösehdotus Johtokunta hyväksyy rehtorin selvityksen Finest Future -hankkeen tilasta.

 

Päätös Johtokunta hyväksyi päätöshdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.