Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 23.02.2023/Pykälä 17


 

 

Kokouksen järjestäytyminen

 

YLA 23.02.2023 § 17  

    

 

 

Laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kokous on kutsuttu koolle hallintosäännön ja toimielimen päätöksen mukaisesti.

 

Toimielin on päätösvaltainen kun enemmän kuin puolet jäsenistä on paikalla.

 

Jäsenen ollessa esteellinen tai estynyt hän voi kutsua varajäsenen-sä kokoukseen.

 

Pöytäkirjantarkastajat

 

Pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla valittua jäsentä, jollei toimielin ole päättänyt sen tarkastamisesta muulla tavalla.

 

Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat jäsenet Mikko Suomi ja Kari Suoranta (varalla Riikka Kinnunen ja Kirsi Laine-Mäki).

 

Tämä pöytäkirja tarkastetaan 27.2.2023.

 

 Asioiden käsittelyjärjestys

 

Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta

 

toteaa kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi,

 

valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Mikko Suomen ja Kari Suorannan sekä

 

käsittelee asiat esityslistan mukaisessa järjestyksessä.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen ja valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Kari Suorannan ja Riikka Kinnusen.

 

 Kiinteistöpäällikkö Jukka Perälä kertoi kokouksen alussa jäähallin kunnostamisesta.