Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 26.01.2023/Pykälä 8



 

Kartanonkadun liikenteenohjausjärjestelmämuutokset hidasteiden saneerauksen yhteydessä

 

37/08.00.01/2023

 

YLA 26.01.2023 § 8  

  

Valmistelija Kunnallistekniikan päällikkö Ville Saarenmaa, p. 03 4141 5602, ville.saarenmaa(at)forssa.fi

 

Kartanonkadun hidasteiden saneerauksen suunnittelu valmistui vuoden 2023 alussa. Suunnittelun yhteydessä myös liikenteenohjausjärjestelyjä on suunnitelmissa esitetty päivitettäväksi/täydennettäväksi tarpeellisilta osin. Muutokset katualueen liikennejärjestelyihin tehdään tänä vuonna Kartanonkadun hidasteiden saneerauksen yhteydessä.

 

 

Lähtökohdat

Kartanonkadun hidasteiden saneeraus on tullut aiheelliseksi hidasteiden toistuvasta tarpeesta korjauksille ja paikkauksille. Kartanonkatu on pituuskaltevuudeltaan hyvin loiva katu, jossa kuivatuksen toimiminen vaatii hyvin toimivia kuivatusratkaisuja. Nykytilanteessa vesi jää herkästi seisomaan kadulle ja korotettuihin hidasteisiin on tehty pienet kuivatusurat, jotka tukkiutuvat helposti.

 

Liikenneratkaisut

Kartanonkadun liikenteenohjausjärjestelmä on ollut osittain puutteellinen puuttuvien liikennemerkkien ja uuden tieliikennelain vaatimusten myötä. Puuttuvat liikennejärjestelmämuutokset on täydennetty suunnitelmaan ja esitetään toteutettavaksi.

 

Paimenenkadun liittymään rakennetaan keskisaareke parantamaan kevyen liikenteen turvallisuutta.

 

Kunnallistekniikka

Kartanonkadun kuivatusta parannetaan rakentamalla uusia hulevesiviemäreitä Sortohaankadun ja Vapaudenkadun liittymien lähellä sijaitsevien hidasteiden viereen.

 

Esteettömyys

Kadut täyttävät esteettömyydelle asetetun perustavoitetason.

 

Asemapiirrustukset ovat liitteenä.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Antti Heinilä

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta hyväksyy suunnitelmissa esitetyt Kartanonkadun liikenneohjausjärjestelyt.

 

Käsittely Kunnallistekniikan päällikkö Ville Saarenmaa selosti asiaa kokouksessa ja poistui ennen päätöksentekoa.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.