Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Jätelautakunta
Pöytäkirja 26.10.2022/Pykälä 46


Arviointikertomus 2021

 

Jätelautakunnan lausunto tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta

 

8/02.02.02/2022

 

JÄTELTK 26.10.2022 § 46  

  

Valmistelija Jätehuoltopäällikkö Salla Alapirtti, p. 03 4141 5336, salla.alapirtti(at)forssa.fi

 

Kaupunginhallitus on pyytänyt päätöksessään 26.9.2022 § 271 lautakunnilta, liikelaitoksilta ja konserniyhtiöiltä vastineet liitteenä olevaan tarkastuslautakunnan vuoden 2021 arviointikertomukseen lokakuun loppuun mennessä.

 

Vuoden 2021 arviointikertomuksessa on esitetty seuraavat suositukset jätelautakunnalle:

 

Ely-keskukselle tehty valvontapyyntö joidenkin kuljetusyritysten (ajalta 1.1.-31.12.2020) kuljetustietojen toimittamattomuudesta on syytä pitää seurannassa ja antaa riski-arvio asiasta.

 

Vastine: jätteenkuljetustietoihin liittyvinä valvontaviranomaisina toimivat ELY-keskukset, joille jätelautakunta tekee valvontapyynnöt kuljetusyrityksistä, jotka eivät toimita jätelain mukaisia kuljetustietoja jätelautakunnan pyyntöjen mukaisesti. Valvontapyyntöjen tilannetta ELY-keskuksissa seurataan säännöllisesti. Yhden kuljetusyrityksen jätteenkuljetustietoja ei saatu vuodelta 2020 valvontapyynnöstä huolimatta.

 

Jätelain 36 §:ssä mainittu markkinakartoituksen aloittaminen ajoissa on syytä ottaa huomioon sekä asioihin varautuminen tehdä myös talousarviossa 2022.

 

Vastine: jätelautakunta toimii jätelain (646/2011) 23 §:n mukaisena kunnan jätehuoltoviranomaisena Akaassa, Eurassa, Forssassa, Huittisissa, Humppilassa, Jokioisilla, Koski Tl:ssä, Loimaalla, Oripäässä, Punkalaitumella, Sastamalassa (pl. Suodenniemen ja Mouhijärven alueet), Somerolla, Säkylässä, Tammelassa, Urjalassa ja Ypäjällä. Jätehuoltoviranomaisen tehtäviin kuuluvat mm. jätteenkuljetukseen liittymisen seuranta, jätehuoltomääräyksistä ja niistä poikkeamisista päättäminen, jätemaksutaksan hyväksyminen, maksumuistutusten käsittely, jätteenkuljetusrekisterin ylläpito sekä jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen.  Jätelain 43 §:n mukaisesti em. kunnat ovat siirtäneet kunnan jätehuollon palvelutehtävät omistamalleen yhtiölle, Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:lle. Näitä tehtäviä ovat mm. jätteen vastaanotto, kuljetus, käsittely, laskutus sekä jäteneuvonta. Jätelain 36 §:n mukainen markkinakartoitus liittyy edellä mainittuihin palvelutehtäviin, joten jätelautakunta ei jätelain mukaisena jätehuoltoviranomaisena voi tehdä markkinakartoitusta tai varautua siihen talousarviossaan.

 

Jätelain muutoksen tuomat taloudelliset ja strategiset muutostarpeet on syytä pyrkiä hahmottamaan ajoissa ja seurata ympäristöministeriön jätesäädöspaketin jälkiarviointia 2022-2025 sekä tuloksia.

 

Vastine: jätelainsäädännön muutoksia seurataan aktiivisesti ja niiden aiheuttamat taloudelliset ja strategiset muutostarpeet huomioidaan. Jätelainsäädännön muutokset viivästyivät ja osittain muuttuivat ennakoidusta, joten esimerkiksi jätehuoltomääräysten päivitystä ei voitu aloittaa suunnitelman mukaisesti, sillä jätelainsäädäntö luo raamit jätehuoltomääräyksille.

 

Projektiluontoiset tehtävät ja määräaikaisten työsopimusten käyttö tulee perustella huolellisesti, jotta vältytään ketjuttamissyytöksiltä.

 

Vastine: jätelautakunnan henkilöstössä on ollut muutoksia jätehuoltopäällikön vanhempainvapaiden takia. Jokaiselle määräaikaiselle työsuhteelle on ollut asianmukaiset perusteet.

 

Esittelijä Jätehuoltopäällikkö Salla Alapirtti

 

Päätösehdotus Jätelautakunta merkitsee tiedokseen arviointikertomuksen ja antaa omalta osaltaan yllä selostetun vastineen vuoden 2021 arviointikertomukseen.

 

Päätös Jätelautakunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.