Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 29.09.2022/Pykälä 71



 

Similänpolun katusuunnitelmaehdotus

 

417/10.03.01.00/2022

 

 

YLA 25.08.2022 § 64 

 

Valmistelija Kunnallistekniikan päällikkö Henri Heikkilä, p. 03 4141 5602, henri.heikkila(at)forssa.fi

 

Similänpolun katusuunnitelmat ovat valmistuneet. Katusuunnitelmaehdotukset voidaan asettaa maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville 14 päivän ajaksi. Osallisilla on nähtävillä oloajan päättymiseen mennessä oikeus tehdä ehdotuksista muistutuksia.

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 41 § katusuunnitelmista tulee käydä ilmi kadun liikennejärjestelyperiaatteet, kuivatus ja sadevesien johtaminen, kadun korkeusasema ja päällystemateriaali sekä tarvittaessa istutukset ja pysyväluonteiset rakennelmat ja laitteet.

 

 

Lähtökohdat

Similänpolku on tällä hetkellä polku, josta pystyy kulkemaan jalan.  Kaavassa Similänpolku on suunniteltu kevyen liikenteen väyläksi, jossa tonteille ajo on sallittu. Katusuunnitelmat on tehtyä kaavaa vastaavaksi.

 

Liikenteellinen ratkaisu

Similänpolku välillä Saarelantie - Similänpuisto on 189 metriä pitkä kadun osuus. Similänpolku toteutetaan 3,5 m leveänä, jotta siitä on mahdollista ajaa tonteille. Liikenne ratkaisulla saadaan tonteille ajoa sujuvoitettua sekä lisättyä alueelle kevyenliikenteen mahdollisuutta sekä reitistöä.

 

Pintamateriaalit, kasvillisuus ja rakenteet

Similänpolun päällystemateriaalina on asfaltti.

 

Kevyen liikenteen väylän rakennekerrosten paksuus on yhteensä 900 mm ja siihen on suunniteltu 50mm asfaltti.

 

Kevyen liikenteen väylän reunoille tehdään 250mm leveät piennarsorastukset sekä 2000 mm leveät viheralueet.

 

Valaistus

Similänpolulle rakennetaan rakennettavalle osalle katuvalot. Valaisimet asennetaan teräksisiin 6 m pylväisiin ja varustetaan LED -valaisimilla.

 

Tasaus ja kuivatus

Similänpolun tasaus on yksipuoleinen sivukaltevuus. Kevyen liikenteen väylässä on vahva pituussuuntainen kaltevuus. Kevyen liikenteen väylälle rakennetaan sadevesijärjestelmä. Sadevesikaivot asetetaan viheralueille painanteen pohjalle. Sadevesi runko on suunniteltu kevyen liikenteen väylän keskelle. Uusia sadevesikaivoja on suunniteltu 8 kpl ja sadevesitarkastuskaivoja runkoputkeen 4 kpl. Kaikki uudet sadevesikaivot ovat muovisia.

 

Esteettömyys

Kadut täyttävät esteettömyydelle asetetun perustavoitetason.

 

 

Katusuunnitelmaehdotukset ovat erillisliitteenä.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Antti Heinilä

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta hyväksyy erillisliitteenä olevat Similänpolun katusuunnitelmaehdotukset ja asettaa ne nähtäville maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti.

 

Käsittely Kunnallistekniikan päällikkö Henri Heikkilä selosti asiaa kokouksessa ja poistui ennen päätöksentekoa.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

 

YLA 29.09.2022 § 71  

  

Valmistelija Va. kunnallistekniikan päällikkö Eero Seppänen, p. 03 4141 5315, eero.seppanen(at)forssa.fi. Kaupunginarkkitehti Sirkka Köykkä-Koponen, p. 03 4141 5342, sirkka.koykka-koponen(at)forssa.fi. Tekninen johtaja Antti Heinilä, p. 03 4141 5340, antti.heinila(at)forssa.fi.

 

Yhdyskuntalautakunta asetti Similänpolun katusuunnitelmat nähtäville 25.8.2022 pitämässään kokouksessa. Suunnitelmat olivat nähtävillä 31.8.-14.9.2022 välisen ajan niihin pyydettiin osallisten mielipiteitä ja muistutuksia.

 

Mielipiteitä ja muistutuksia saapui kaksi alueen kiinteistön omistajilta. Lisäksi saapui yksi lausunto Kanta-Hämeen vastuumuseolta. Muistutukset ja lausunto ovat kaikki nähtävillä Yhdyskuntalautakunnan jäsenille CM portaalissa.

 

Katusuunnitelmasta on saatu Kanta-Hämeen alueellisen vastuumuseon lausunto HML/4712/12.03.03.08/2022, jossa todetaan seuraavaa:

 

" Suunnitelmassa rakennetaan kevyen liikenteen väylä, jonka kautta mahdollistetaan tontille ajaminen moottoriajoneuvolla.

Alueen asemakaava on vahvistettu 11.12.1990. Kaavassa suunnittelualue on merkitty jalankululle ja polkupyöräilylle varatuksi kaduksi, jolta tontille ajo on sallittu. Asemakaava on vanhentunut eikä sisällä suojelutavoitteita.

Suunnitteilla oleva kevyen liikenteen väylä noudattaa vanhaa kylätienlinjausta.

Kanta-Hämeen alueellinen vastuumuseo on tutustunut katusuunnitelman aineistoon ja toteaa seuraavaa rakennetun kulttuuriympäristön osalta. Mikäli vanha tielinjaus halutaan palauttaa ja hyödyntää kevyen liikenteen väylänä, niin vanhojen katulinjojen korkeustason säilyttämiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Rakennukset sijoittuvat lähelle katulinjaa, jolloin on syytä huolehtia, etteivät rakennukset jää kadun korkoon nähden matalalle. Suunnitelmassa on esitetty katualueen päällysteeksi asfalttibetonia. Suunnitellun kevyen liikenteen väylän päällysteeksi alueellinen vastuumuseo ehdottaa kivituhkaa tai hiekkaa, jotka sopivat maisemaan paremmin ja vaativat vähemmän perustuksien kaivamista kuin asfalttipäällyste.

Koska kylätontin alueella voi olla säilyneenä muinaismuistolain suojaamia kiinteitä rakenteita tai kulttuurikerrostumia, tulee hankkeen katutöihin ja vesijärjestelmiin liittyvä kaivaminen suorittaa arkeologin valvonnassa oheiseen liitekarttaan sinisellä merkityllä alueella. Valvottavaksi määrätyt osuudet avataan kaivinkoneella ohuina kerroksina arkeologin valvonnassa ja ohjauksessa. Vähäiset rakenteet ja kulttuurikerrokset dokumentoidaan. Mikäli kaivettaessa tulee esille muinaismuistolain suojaamia rakenteita tai paksua kulttuurikerrosta, otetaan yhteyttä Kanta-Hämeen alueellisen vastuumuseoon jatkotutkimustarpeen määrittämiseksi.

Vaihtoehtoisesti kulttuurikerrosten säilyneisyys voidaan selvittä etukäteen arkeologisella tarkkuusinventoinnilla, jossa perusteellisen kartta-analyysin jälkeen tutkitaan hankkeen vaikutusalueelle jäävä kylätontin alue riittävän tiheästi koekuopittamalla. Kanta-Hämeen alueellinen vastuumuseo arvioi mahdollisen ennakkotutkimuksen esiraportin perusteella tarpeen jatkotutkimuksille tai työmaan arkeologiseen valvontaan.

Arkeologinen valvonta tai mahdollinen ennakkoon tehtävä tarkkuusinventointi ja koekuopitus tulee suorittaa noudattaen Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita. Laatuohjeet sekä ohjeet arkeologisten kenttätöiden tilaamiseksi ovat nähtävissä Museoviraston verkkosivuilla osoitteessa: https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen­

kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-tutkimus/arkeologisten-kenttatoiden-tilaaminen. Siellä on myös luettelo kaupallisista arkeologisista toimijoista. "

 

Vastine:

Kanta-Hämeen alueellisen vastuumuseon lausunnossa on todettu kaavallinen tilanne. Lausunnossa on arvioitu katusuunnitelman toteutus mahdolliseksi tietyin edellytyksin. Edellytysten täyttymiseksi kaupunki esittää seuraavat muutokset katusuunnitelmaan ja rakentamisen yhteydessä tehtävät toimet.

 

Suunnitelmaan tehdään muutoksena katupäällystyksen kivituhka tai hiekkapinta.

Rakennusten korkeuden arviointi suhteessa katulinjaan tielinjaa lähellä olevien rakennusten osalta. Nähtävänä olleissa suunnitelmissa ei ole osoitettu rakenneleikkausta kohdista, joissa rakennus on lähellä tielinjaa. Näiltä osin leikkauksia täydennetään koskemaan olemassa olevien rakennusten kohdalta.

Rakennustöihin liittyvät kaivuut tehdään joko arkeologin valvonnassa tai koekuopituksella tehdään ennakkoselvitys, jonka perusteella alueellinen vastuumuseo saa arvioida arkeologin paikallaolotarpeen tai muut tarvittavat toimet.

 

Muistutus Similänpolun katusuunnitelmaan (Lahtonen Yan, Mattila):

 

Muistutuksessa esitetyissä asioissa käydään läpi laajasti Linikkalan kylää, jonka pohjalta on todettu, ettei katua tule rakentaa.

 

Vastine:

Kanta-Hämeen alueellisen vastuumuseon lausunnossa kadun rakentaminen on todettu mahdolliseksi tietyin edellytyksin. Esitetyt edellytykset pystytään täyttämään katurakennustyön yhteydessä.

 

Muistutus Similänpolun katusuunnitelmaan (Korpiniityt):

 

Muistutuksessa esitetyissä asioissa käydään läpi laajasti Linikkalan kylää, jonka pohjalta on todettu, ettei katua tule toistaiseksi rakentaa.

 

Vastine:

Kanta-Hämeen alueellisen vastuumuseon lausunnossa kadun rakentaminen on todettu mahdolliseksi tietyin edellytyksin. Esitetyt edellytykset pystytään täyttämään katurakennustyön yhteydessä.

 

Muistutukset/huomautukset sekä lausunto ovat oheismateriaalina.

 

Esittelijä Tekninen johtajan sijainen, kiinteistöpäällikkö Jukka Perälä

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta päättää hyväksyä Similänpolun katusuunnitelman huomioiden Kanta-Hämeen alueellisen vastuumuseon lausunnon työn suorittamisesta, väylän pintarakenteesta ja korkeusasemasta.

 

Käsittely Va. kunnallistekniikan päällikkö Eero Seppänen selosti asiaa kokouksessa ja poistui ennen päätöksentekoa.

 

Päätös Esittelijän kokouksessa tekemän muutetun päätösehdotuksen mukaisesti yhdyskuntalautakunta päätti palauttaa Similänpolun katusuunnitelman uudelleen valmisteluun huomioiden tehdyt lautakunnan huomiot nykyisen voimassa olevan kaavan puitteissa.

 

 

 

Ptk tark.