Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 29.09.2022/Pykälä 79


 

 

Viranhaltijapäätökset

 

YLA 29.09.2022 § 79  

  

 

Yhdyskuntalautakunnalle on toimitettu kuntalain 92 §:n sekä hallintosäännön 36 §:n mukaisesti mahdollista otto-oikeuden käyttämistä varten alla luetellut viranhaltijoiden päätökset, joista julkiset ovat nähtävillä kaupungin verkkosivuilla.

 

Kuntalain mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa

 

1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;

 

2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;

 

3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

 

Yhdyskuntalautakunnan alaisen toimialan viranhaltijoiden viranhaltijapäätökset ajalta 17.8. - 20.9.2022.

 

Teknisen johtajan hankintapäätös § 26

 

Kaupungingeodeetin päätökset §§ 15 - 16

 

Kaupunginpuutarhurin päätös § 8

 

Kiinteistöpäällikön yleispäätökset §§ 12 - 14

 

Kunnallistekniikan päällikön hankintapäätökset §§ 7 - 8

                                                   yleispäätökset §§ 32 - 33

 

Viranhaltijapäätökset on julkaistu CM:ään sekä kaupungin verkkosivuille.

 

Viranhaltijoiden päätösluettelo on oheismateriaalina.

 

Esittelijä Tekninen johtajan sijainen, kiinteistöpäällikkö Jukka Perälä

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta toteaa, ettei edellä lueteltuihin pöytäkirjoihin sisältyvissä päätöksissä tarkoitettuja asioita ole aihetta ottaa yhdyskuntalautakunnan käsiteltäviksi.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen.