Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 25.08.2022/Pykälä 67


 

 

Viranhaltijapäätökset

 

YLA 25.08.2022 § 67  

  

 

Yhdyskuntalautakunnalle on toimitettu kuntalain 92 §:n sekä hallintosäännön 36 §:n mukaisesti mahdollista otto-oikeuden käyttämistä varten alla luetellut viranhaltijoiden päätökset, joista julkiset ovat nähtävillä kaupungin verkkosivuilla.

 

Kuntalain mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa

 

1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;

 

2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;

 

3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

 

Yhdyskuntalautakunnan alaisen toimialan viranhaltijoiden viranhaltijapäätökset ajalta 31.5. - 16.8.2022.

 

Teknisen johtajan hankintapäätökset §§ 18 - 25

                             yleispäätökset §§ 10 - 12

 

Kaupungingeodeetin päätökset §§ 10 - 14

 

Kaupunginpuutarhurin päätökset §§ 5 - 7

 

Kiinteistöpäällikön hankintapäätös § 1

                              yleispäätökset §§ 7 - 11

 

Kunnallistekniikan päällikön hankintapäätökset §§ 5 - 6

                                             yleispäätökset §§ 13 - 31

 

Viranhaltijapäätökset on julkaistu kaupungin verkkosivuille ja ovat oheismateriaalina.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Antti Heinilä

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta toteaa, ettei edellä lueteltuihin pöytäkirjoihin sisältyvissä päätöksissä tarkoitettuja asioita ole aihetta ottaa yhdyskuntalautakunnan käsiteltäviksi.

 

Käsittely Jäsen Katja Pouta poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi esteellisenä. Yksi päätöksistä koskin Katjan Poudan valintaa jätehuoltosuunnittelijaksi.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen.