Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 25.08.2022/Pykälä 66


 

Vastuuvahingon korvausvaatimus

 

97/03.06.00/2022

 

 

YLA 28.04.2022 § 36 

 

Valmistelija Kunnallistekniinkan päällikkö Henri Heikkilä, p. 03 4141 5602, henri.heikkila(at)forssa.fi

 

Forssan kaupungin infrapalveluille tuli 25.1.2022 sattuneesta vahingosta korvausvaatimus, jossa rikkoutunutta ajoneuvoa on korjattu.

 

Infrapalvelut toimittivat vahingonkorvausvaatimuksen vakuutusyhtiöön arvioitavaksi. Vakuutusyhtiö lausui, ettei kaupunki ole velvollinen korvaamaan vahinkoa.

Asianomainen toivoi asian käsittelyn jatkamista.

 

Kunnallistekniikan päällikkö esittelee vahinkotapahtumaa ja vakuutusyhtiön lausumaa kokouksessa.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Antti Heinilä

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta päättää, että vahingonkorvausvaatimus ei aiheuta toimenpiteitä.

 

Käsittely Kunnallistekniikan päällikkö Henri Heikkilä selosti asiaa kokouksessa ja poistui ennen päätöksentekoa.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

 

YLA 25.08.2022 § 66  

  

Valmistelija Tekninen johtaja Antti Heinilä, p. 03 4141 5340, antti.heinila(at)forssa.fi

 

Autoilijalle annettiin tiedoksi lautakunnan päätös oikaisuvaatimus-ohjeineen. Hän on lähettänyt oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päätyttyä kaupungille valitukseksi otsikoimansa viestin. Myöhästyneenä se jätetään oikaisuvaatimuksena tutkimatta. Viesti ei anna muutenkaan aihetta asian uudelleen käsittelyyn. Viesti on oheismateriaalina.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Antti Heinilä

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta jättää edellä tarkoitetun viestin oikaisu-vaatimuksena tutkimatta ja toteaa, ettei viesti anna muutenkaan aihetta asian uudelleen käsittelyyn.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen.

 

 

 

Ptk tark.