Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://forssa.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 09.06.2022/Pykälä 52


 

 

Viranhaltijapäätökset

 

YLA 09.06.2022 § 52  

  

 

Yhdyskuntalautakunnalle on toimitettu kuntalain 92 §:n sekä hallintosäännön 36 §:n mukaisesti mahdollista otto-oikeuden käyttämistä varten alla luetellut viranhaltijoiden päätökset, joista julkiset ovat nähtävillä kaupungin verkkosivuilla.

 

Kuntalain mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa

 

1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;

 

2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;

 

3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

 

Yhdyskuntalautakunnan alaisen toimialan viranhaltijoiden viranhaltijapäätökset ajalta 21.4. - 30.5.2022.

 

Teknisen johtajan hankintapäätökset §§ 13 - 17

                             yleispäätökset §§ 8 - 9

 

Kaupungingeodeetin päätös § 9

 

Kaupunginpuutarhurin päätökset §§ 3 - 4

 

Kiinteistöpäällikön yleispäätökset §§ 5 - 6

 

Kunnallistekniikan päällikkön hankintapäätökset §§ 2 - 4

          yleispäätökset §§ 8 - 12.

 

Viranhaltijapäätökset on julkaistu CM:ään ja ovat oheismateriaalina.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Antti Heinilä

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta toteaa, ettei edellä lueteltuihin pöytäkirjoihin sisältyvissä päätöksissä tarkoitettuja asioita ole aihetta ottaa yhdyskuntalautakunnan käsiteltäviksi.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi ehdotuksen.